Pääsemme lukemaan valtamediasta päivittäin Kreikan, Italian tai jonkin muun euromaan velkakriisin dramaattisista käänteistä. Selvää on, että päin puuta mennään ja kovaa. Arvuuteltavaksi jää ainoastaan, kuinka moni muu ajaa päin puuta ja milloin johtoauton moottori leikkaa kiinni lopullisesti.
Euroopan unionin velkakriisin lääkkeeksi esitetään palkkojen polkemista ja julkisten palvelujen karsimista. Kuulostaako tutulta? Tällä reseptillä on tultu nykytilanteeseen. Hoito tepsi – potilas kuoli.
Velkakriisin synnystä valtamedian toimittaja-armeija ei näytä saavan selkoa. Milloin kreikkalaiset ovat laiskoja, milloin muuten vaan oman edun tavoittelijoita – kuin pankit ja pörssiyhtiöt konsanaan.
Kriisin taustalla on löysän rahan politiikka. Raha on ollut löysässä niille, joilla ennestään jo on. Työtätekevillä ja vähäosaisilla se jää löysästi käteen, kun sen vie kohonneet elinkustannukset alta aikayksikön. Pääomat ovat päässeet kasautumaan harvojen käsiin. Voittojen kasvu ja tulonjaon muuttuminen pääoman hyväksi on johtanut spekulatiivisen ja kuvitteellisen rahapääoman paisumiseen. Samalla rahoitusmarkkinoiden vapaus on kasvattanut pankkien valtaa.
Nykyinen hallitusvasemmisto oli viime keväänä kovasti huolissaan kansalta pankeille kupattavista rahoista. Ministeriauton takapenkillä on muut huolet. Kuntapalveluista voidaan huoletta leikata.
Leikkauslinja koskee myös Helsinkiä. Kaupunki, jolla on edelleen enemmän saatavia kuin velkaa, leikkaa kaupunkilaisten peruspalveluista.
Kummelin sketsissä 90-luvulla levy-yhtiö velvoitti artistin maksamaan lähes kaiken. Nyt on artisti hyvää vauhtia kupattu kuiviin. Olisi jo rikkaiden vuoro maksaa.
KALLE HERNBERG
Kirjoitus julkaistu Eespäin-lehdessä 4/11
0 kommenttia:
Lähetä kommentti